parisian dating french dating french romance - Wechat sek

– Yhteistyö Tencentin kanssa tuo Etelä-Karjalan ja muun Saimaan alueen markkinointiin aivan uuden ulottuvuuden ja huikeita mahdollisuuksia koko Aasian alueella.Kiinalaisten kiinnostus Suomea ja Saimaan aluetta kohtaan on viime vuosina ollut merkittävässä kasvussa.

Saimaan alue saa ensimmäisenä matkailualueena maailmassa oman miniohjelman We Chat-sovellukseen, jota käyttää aktiivisesti yli miljardi kiinalaista.

Tavoitteena on lanseerata turisteja Saimaan alueelle houkutteleva Lake Saimaa, Lakeland Finland -miniohjelma vielä tämän vuoden aikana.

– Miniohjelma tarjoaa paikallisille yrittäjille mahdollisuuden tarjota valmiita, kiinalaisten matkailijoiden mieltymyksiin sovitettuja palvelukokonaisuuksia.

Kotimaisille ja venäläisille Saimaa on lomakohteena tuttu ja usein se ensisijainen vaihtoehto.

Yhteistyötämme voi tulevaisuudessa olla mahdollista laajentaa matkailun lisäksi esimerkiksi kulttuurivaihtoon, kertoo Kiinalaiset käyttävät We Chatia päivittäin ystävien, perheen ja työkavereiden kanssa viestimiseen.

Käyttäjät ovat tottuneet maksamaan We Chat Paylla eivätkä yleensä enää kuljeta lompakoita mukanaan.Hankkeen tavoitteena on kehittää uusia toimintamalleja Saimaan alueen yhteistyöhön, tuottaa asiakaslähtöisiä sisältöjä, edistää matkailun osto- ja myyntitoimintoja ja lisätä alueen elinkeinoelämän matkailuliiketoiminnan osaamista. Tencent uses technology to enrich the lives of Internet users.Our social products Weixin and QQ link our users to a rich digital content catalogue including games, video, music and books.– Kiinalaisten We Chatissa matkailuun käyttämää rahamäärää on vaikea määritellä, mutta Kiinassa voi ostaa We Chat Paylla melkein mitä tahansa, -minisovellus aikanaan julkaistaan, Tencent tulee markkinoimaan sitä käyttäjilleen omien uutispalvelukanavien kautta ja suosittujen mielipidevaikuttajien avulla.Yhteistyö tuo mahdollisuuksia muillekin alueille We Chat-miniohjelma tulee alkuvaiheessa sisältämään matkustaja- ja paikallistietoa Saimaan alueesta, muun muassa eri yöpymisvaihtoehtoja, ravintoloita, käyntikohteita, reittejä ja tapahtumia.Our proprietary targeting technology helps advertisers reach out to hundreds of millions of consumers in China.

Tags: , ,